Minun troppini -kirjoituskilpailu

Kutsuimme maaliskuussa 2022 kaikki halukkaat kirjoittamaan meille omista tropeistaan, eli niistä asioista, jotka lisäävät hyvää oloa, antavat voimaa huonompinakin hetkinä ja auttavat jaksamaan pitkäaikaissairauden kanssa. 

Saimme määräaikaan mennessä 22 toinen toistaan upeampaa ja monipuolisempaa kirjallista tuotosta. Kaikista kirjoituksista oli selvästi tunnistettavissa erilaisia hyvinvoinnin lähteitä ja pieniä tai suurempia iloa tuottavia asioita, jotka saavat unohtamaan sairauden ja murheet.

Reumaliiton valitsijaraati arvioi huhtikuun aikana kaikki tekstit ilman tekijän tietoja, ensin yksityisesti ja kokoontui lopulta yhdessä valitsemaan parhaat tekstit.

Pääpalkinnon, eli Museokortin, voittivat Jaana Heinänen, Riitta Paltemaa ja Vuokko Puska. Lisäksi onnetar suosi tuotepalkintojen arvonnassa Jaana Soinia, Outi Karjalaista sekä Antero Kärnää. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Onnea voittajille ja kiitos vielä kerran kaikille kisaan osallistuneille!

Pääset lukemaan kaikki kilpailuun lähetetyt tekstit alta:

"Taas se alkaa, 

koskee jalkaan.  

On kova kipu, 

ei nouse mikään vipu.  

Sitten päätän, en jää tähän, 

vaan huvittelen vähän.  

Pyörähdän tanssiin, 

tangoon, valssiin.  

Tulee kuuma, kun musiikki huumaa.  

Unohtuu reuma,  

mukana kun on hyvä seura.  

Kun hetkeksi reuman jätin,  

näin jälleen naisen nätin.  

Koin hetken hyvän,  

pienen terveyden jyvän.  

Jyvä minua taas kantaa,  

voimaa huomiseen antaa."

– Jaana Heinänen, Ruutana

Vapaus 

"Olen jämähtänyt paikoilleni. 

Menisin jo eteenpäin, mutta suo-ohdakkeet (lat. Cirsium palustre) ovat takertuneet 

minuun, niin etten pääse liikkumaan. Yritän rimpuilla irti pensaasta, mutta pensaan 

oksat estävät minua raapien käteni (lat.membrum superius) verille. 

Olen seisonut paikoillani niin kauan, että jalkani (lat.membrum inferius) alkavat 

puutua. Alan upota pehmeään ja kylmään mutaan. Yritän nostaa toista jalkaani, mutta 

muta imaisee sen takaisin. 


On läkähdyttävän kuuma, aurinko paahtaa ja hepokatit (lat.Tettigoniidae) laulaa; ”... 

oli hepokatti maantiellä poikittain jalajallan jalajalavili vei….” Taivas yläpuolellani 

näyttää siniseltä, mutta tuolla näkyy jo tummia pilviä. Taidan kuvitella. 

Pikkulintu lennähtää seurakseni lähellä olevan pienen puun oksalle. Ohut oksa niiaa 

linnun painosta, mutta pikkulintu ei välitä siitä, vaan alkaa suulaasti sirkuttamaan. 

Pienen tauon pidettyään jatkaa sirkutustaan ja lennähtää pois. Tulipa hiljaista. 

Huokaisten katson tummiin pilviin päin toivoen, että pilvet lipuisivat nopeammin. 

Jostain syystä odotan sadetta. Yritän liikuttaa käsiäni, mutta käteni ovat kiinni 

pensaiden oksissa. Käsien liikuttaminen saa veriset haavat vuotamaan. 

Pikkulintu lennähtää puun oksalle sirkuttamaan kipakkaa lauluaan. Sen kannustus 

tuottaa tulosta, sillä käteni vapautuu ja saan irrotettua myös toisen käteni. Vapaudesta 

huojentuneena nostan katsetta taivaalle. Pilvien ukkosta enteilevä tummuus peittää 

kohta auringon. Pitäisi päästä pois mudasta. 


Ilmassa tuoksuu sade ja maailman kaikki pikku itikat ovat hikisessä niskassani . 

Pikkulintu palaa sirkuttamaan kipakasti ja levottomasti lennähdellen puun oksalta 

toiselle. Pikkulinnun kannustaessa ensimmäinen jalkani irtoaa mudasta ja pilvi peittää 

auringon. Tasapainoilen ja huojun yhdellä jalalla mudassa. Pitäisi saada kiinni jostain. 

En välitä piikkisistä oksista vaan puristan kaikista oksista tiukasti kiinni ja 

kurottaudun kohti piikkipensaatonta vapautta. Pikkulintu lennähtelee levottomasti 

ympärilläni sirkuttaen ja lentää sitten pois. Nyt olen täysin vapaa. 

Sydän (lat.cor) jyskyttää rinnassa (lat.sternum) ja korvissa (lat.auris). Hiki kirveltää 

haavoja. Huimaa, janottaa ja rojahdan heinikolle. Taivas yläpuolellani on aivan musta. 

Uskomaton hiljaisuus. Suljen silmäni (lat.oculus). 

Taivas kumahtaa ja samassa räsähtää. ”Tip, tip,” ja kasvoni kastuvat valtavista 

pisaroista. Sataa kaatamalla. En välitä vaikka kastun, sillä sateella puhdistun. Sade 

hiljenee ja lakkaa. 

Avaan silmäni. 

Kosteus, lämpö ja sade on nostanut sateenkaaren. Pikkulintu lennähtää luokseni 

sanomaan; ”Tsirp tsirp.” Tiedän, että on aika nousta ja nauttia vapaudesta. Aurinko 

lämmittää."

– Vuokko Puska, Imatra

"Paras liikuntatroppini on golf. Onneksi apuna on golfauto. Kirjoittelen kentistä pieniä runoja.


LENTÄVÄ LÄHTÖ

Palmuun pamahtaa

ja sinne jää

golfari nojaa palmunrunkoon,

droppaa oikeaoppisesti:

väylä pelastettu

Taivas putoaa

pehmeä pilvipeitto laskeutuu,

peittää Teiden pikkusiskot

Kastummeko?

Tiheävihmainen kaksiminuuttinen

ja taas on taivas sees

Golfarilla on

vihersilmää, pelisilmää, breikkisilmää

silmää yhdelle kauneimmista

näkemistään golfkentistä

vaan taas pallo rullaa ja rullaa

ja rullaa...

Irlantilainen nelipallo

kalkatuttaa, kilahduttaa, ilahduttaa

leidinelikkoa: pelaat itsesi kanssa,

ryhmäsi kanssa, tasoituksesi kanssa

Ilo ja tuska ovat vapaaehtoisia:

toiset tekevät tulosta, toiset odottavat uimista

Kaktukset ovat nahkeankosteita

sivuvesiesteitä, merkittyjä

Terapeuttinen kolmospar lohduttaa

menetetyn viitosen jälkeen

On hyvä olo, maukas olo

maukasta muukin kuin silmänruoka:

Viva Buenavista!"

– Riitta Paltemaa, Lappeenranta

"Herään aamulla syvästä unesta, taas meni yö ilman katkoja.  

Hitaasti venyttelen paikkoja auki ja samalla hiljaisuudesta nautin.  

Astelen portaat alas aamupalalle ja suukon moiskautan rakkaani poskelle.  

Ei ole kiire ja minulla on kropassa hyvä vire.  

Aamupalan jälkeen ulkoilemaan, hitaasti hangessa tallataan. 

Ulkoilun jälkeen tehdään ruokaa, sillä nälkää vatsa huokaa.  

Tämän jälkeen pikkusen lepoa, ilman sitä kivut kolhivat kehoa.  

Loppupäivä menee suhteellisen rennosti, joskus sitä vaan on hyvä ottaa iisisti.  

Takana jälleen yksi päivä ilman lääkkeitä sekä kipua - tällainen elämä on jopa hupia!"

– Eveliina Takkinen, Oulu

"Nämä rannat  

Polku kiersi saaren ympäri, jonka rannalle kesämökit oli rakennettu. Polku oli helppo kiertää saaren ympäri rantoja pitkin. Polku oli tallaantunut eikä kukaan ollut koskaan eksynyt sitä kiertäessään, kunhan oli vain muistanut pysytellä polun varrella. Vihreitä puolukan varpuja pilkisti polun ympärillä. Oravat hyppivät vielä kuusissa ja etsivät käpyjä syötäväksi ja kuljetettaviksi käpykoloihin talvea varten. 

Inkerin mielen valtasi haikeus polkua kiertäessä. Kesämökkien asukkaat olivat lähteneet ja vain hiljaiset kesämökkien pihat ja lukitut ovet odottivat polulla astelijaa.  

Inkeri istahti laiturille kuuntelemaan veden ääntä ohuen jääpeitteen alta. Muuttolinnut olivat jättäneet jo nämä rannat eivätkä joutsenetkaan enää löytänet jääpeitteen alta ruokaa. Ilta hämärtyi, eikä mitään valoja näkynyt laiturille. Joskus selkeällä säällä saattoi kaukaiselta vastarannalta kajastua kaupungin valot. Raikas tuuli tunki Inkerin nenään. Inkeriä vilutti. Olisi ostettava uudet talvivaatteet, sillä kova tuuli puhalsi ohuen takin läpi. Oli kuitenkin vielä odotettava, sillä kaupunkiin ei voinut lähteä ennen kuin meri saisi paksumman jääpeitteen.  

Muutama puu oli kaatunut rannalta viime yön myrskyssä ja ne painuivat kohti laituria. Rannan puut antoivat kuitenkin suojan mökeille mereltä puhaltavaa tuulta vastaan.  

Ulkorakennuksen ovi narahti tuulessa, kun Inkeri käveli kotiin päin. Ovi oli käynyt hataraksi ja vaatisi korjausta.  

Mökkikin oli vanha, sillä isoisä oli sen rakentanut. Talvella olisi aikaa huoltaa ja korjata sitä. Kesä oli täynnä tekemistä kesäasukkaiden kanssa ja omiin töihin jäi vähemmän aikaa. Inkeri riisui sisällä märät vaatteet. Miehen ahavoituneet kasvot loistivat punaisina takkatulen valossa ja mereltä tuoksuvat vaatteet kuivuivat sisällä. Huoneessa oli hämärää.  

Takkatulen äärellä olevan keunutuolin oli vallannut Kiki-kissa. Inkeri otti käsityökorinsa esiin, sillä oli vielä valoisaa istua ja tehdä käsitöitä.  

He eivät pitäneet kirkkaista valoista ja halusivat viettää talven eläen auringon mukaan. Tällainen elämänrytmi lähensi heitä luontoon yhä tiiviimmin.  


Mökin seinille oli ripustettu saaristolaisaiheisia maalauksia sekä valokuvia kesän juhlista, joita oli vietetty saaren kesäasukkaiden kanssa.  

Vanhat seinätapetit olivat jo vähän kellastuneet. Lattia oli joissakin kohdissa harventunut, sillä lattiapuut olivat kuluneet. 

Savun haju tuli Inkerin nenään, sillä keittiön uunissa paloi tuli. Uunista levisi lämpöä muihin huoneisiin. 

Saaren luonto ei ollut kärsinyt koskaan kuivuudesta ja puut olivat olleet runsaassa kasvustossa. Marjat ja sienet viihtyivät puiden varjossa. Oma kasvimaa tuotti kesän aikana monenlaisia juureksia ja vihanneksia.  

Puut olivat saaren keskellä vahvoja, sillä myrsky oli muovannut niiden oksat kestäviksi. Jos ne kaatuivat, niin ne kaatuivat sitten kokonaan juuriaan myöten tai vanhuuttaan.  

Inkeri tunsi itsessään samaa saaren puiden vahvuutta aina talven alkaessa. Juuret olivat syvällä ja mieli oli vahvistunut vastaanottamaan pimeyden ja luonnon äänien hiljentymisen.  


Aamuaurinko herätti jo kuitenkin kirkkailla säteillään ja sai viettää yhä enemmän aikaa ulkona.  

Inkeri ryhtyi laajentamaan kasvimaata vääntämällä kiviä pois kasvuston tieltä. Kiven alta Inkeriä oli vastassa pullea kastemato, jonka mustarastas sieppasi heti nokkaansa.  

Kesäasukkaiden veneitten peittojen päältä aurinko sulatti lunta, joka valui reunoilla riippuvien jääpuikkojen päihin.  

Kuukauden kuluttua veneet soudettaisiin keskellä merta ja kesäasukkaat kalastaisivat ja laskisivat verkkoja läpi kesäisen yön.  

Paistetun kalan haju tunkisi nenään ja vietettäsiin kesäasukkaiden kanssa kevään ensimmäiset juhlat."

– Aira Mujunen, Espoo

"Yhtä keveänä kuin mieleni nyt, lumihiutaleet hiljalleen laskeutuu.  

 Valkoisessa metsässä aika pysähtynyt, kiitollisena kehoni rentoutuu. 

 Pumpulihanget peittävät huolet ja murheet, niistä metsäneläimet eivät olekaan kuulleet.  

 Rauhan vallitessa polkua tallaan; raikasta ilmaa syvään hengittäen ja pikkupakkanen poskiani nipistäen.  

 Aistinikin avautuvat kokemaan seikkailuretken, jossa jokainen askel tuo onnenhetken.  

 Tyytyväisenä tässä nyt ollaan; tammikuun lempeästä valosta piristyen ja putipuhtaassa luonnossa virkistyen.  

 "Nauti ja elä hetkessä", puut mulle kuiskaa, kun sieluni kyllyydestä lataan voimaa!" 

 – Pia Harjuhahto, Oulunsalo

"Aamulla kun herään,  

vaateet sängyn alta kerään. 

Selkääni särkee, ei tässä oo järkee 

 on sormissa kipu, oispa joku vipu.  

Kahvin ja puuron keitän, 

pillerit poskeeni heitän.  

Nastat kengissä, sauvat kädessä, 

luonnon helmassa kevät säässä. 

Kipu ja kolotus kotiin jää,  

tää on reumaihmisen elämää."

 – Jaana Soini, Kaarina

"Sointuja 

Uusi on aamu ja murtumat vaivaa, on kipsikin raskas, viikkoja vaivaa. Silmät on kankeet ja kirvely tuntuu, taas maailmaa läpi sumun tiiraan.

Miten käynnistän päivän – sitä hetken taas mietin, mut` neuvo on oiva, kun soinnut vain kuulen.

Oli soinnut mollissa, duurissa vainen, ilon elämään aina ne minulle tuovat.

Hetken niitä mää kuullessa mukana laulan – on troppiini ainekset koossa vainen.

Tämä ihmelääke saa jäsenet vertyyn. Kuin uusi oon ihminen hetkisen jälkeen.

Sivuoireita troppi ei tämä tuota, siis nautin huoletta – aamuin, päivin ja illoin.

Ensi annoksen voimasta vertynyt olen, nuotit kassiini pakkaan – heippa ja nähdään.

Tahdit kun soimaan saan ilmoille tuulen, on troppini vaikutus suurista suurin.

Kas kummaa, kun mieltä se ihmeesti nostaa, on taakat puolta helpompi jaksaa. Kipsit, naulat ei muistuta itsestään enää ja aurinko paistaa taas pilvien takaa.

Soinnut, nuotit on parasta troppia mulle, sitä tarjoan mielellään myös sulle.

Sitä luvata voi en – miten tepsii ne sulle, mut vaaraa ei varmaan jos kokeilet kerran.

Muistetaan kuiten nauttia niitä, mitä lääkärit ovat määränneet meille. Ilman niitä ei varmaankaan soinnutkaan soinnu.

Ei kiirisi laulu maailman tuuliin."

–  Outi Karjalainen, Oulu

Ilon polska kivun kirvota  

"Kipu riistää raastaa

elämää kaventaa

iloa vähentää


Päätän

– pistän sille hanttii

jätän lääkkeet alakanttiin


Lähden torpasta ulos

katson mikä lopputulos

kun tehtynä päätös


Lumikengillä hangella lenkki

 sauvoilla uusi leikki

linnunlaululle oma hetki


Aamu-usva sielua hivelee

sydän iloa pitelee

päivään saattelee


Näin lensi kipu

itkuvirrestä ulos

ilosta kevyt tulos


Radio hyppii rokin tahtiin

luotan musiikin mahtiin

lanteen päästän tanssiin


Sanoja kauniita ja painavia  

uutisia hyviä ja pelottavia  

pienentävät minua:


matka omasta navasta

maapallon navoille

on rankka muttei pitkä


Näin lensi kipu  

itkuvirrestä ulos  


ilosta kevyt tulos

Kahvikuppi ja tuore pulla

mulla tai sulla

maksamme raikuvalla naurulla


Vesi hellii, loiskuu

hallissa joka kuu

ryhmähenki voimistuu


Kun kipu riepoo VAIN kropassa  

olen onnekas  

ettei heitä sentäs pääkopassa!  


Näin lensi kipu  

itkuvirrestä ulos  

ilosta kevyt tulos"

– Marita Seppälä, Orivesi

 "Valita paljon, älä jää yksin, ole kiitollinen ja pidä huolta itsestäsi.
 
Odotin ilahtuneena tulevaa vierailijaa. Tämä ei ehtinyt saapua paikalle, koska vierailuaika oli jo mennyt. Muistan, että odotin ja odotin ja harmitti, kun luvattu vierailija ei tullutkaan. Lasten nivelreuma todettiin, kun olin kuusi- tai seitsemänvuotias, ja jossain vaiheessa olin sairaalassa osastolla kaksi viikkoa. Kyllä luonani vierailtiin, mutta lapselle jokainen on hirveän tärkeä, yksikin unohtunut vierailija jää harmittamaan. Olisiko hieman pidennetty vierailuaika ollut niin kova ponnistus henkilökunnalle, varsinkin kun kyse oli lapsi potilaasta? Jokainen vierailija kuitenkin helpotti oloa huomattavasti ja siirsi ajatukset muualle. 
Yksin jääminen kipujen ja oireiden kanssa eläessä tuntuu pahentavan oloa huomattavasti. Kiputiloissa eron huomaan todella hyvin tilanteissa, joissa on ollut kuunteleva, ymmärtävä lääkäri, ja tilanteissa, joissa lääkäri ei usko tai silminnähden vähättelee tilannetta. Lääkärin kiire ja kylmäkiskoinen ote potilaaseen muistuu vielä vuosikymmenien jälkeenkin koventuvana kiputilana. Ja toisinpäin. Empaattinen ote hoitajalta ja lääkäriltä voi saada kivuntuntemuksen jopa vähentymään hetkeksi.  
Kun tarvitsin uusintaa voimakkaampiin kipulääkkeisiin, sain lääkäreiltä pariin otteeseen huutoraivoa vastaukseksi, niin että se kuului oven ulkopuolelle muille vastaanottoa odottaville asiakkaille. Tulin araksi puhumaan kivuistani ja samalla kivun kokemus vain kasvoi ja kasvoi. Vahvempien kipulääkkeiden tarve voimistui sitä myöten, mitä enemmän lääkäri vihastui, toisaalta väheni kun asia otettiin vakavasti, eikä uusimisesta tehty isoa numeroa. Jo, se että lääkkeet on kaapissa, helpottaa kivuntuntemusta. 
Kannoin pitkään mukanani sairauden mukana tuomaa katkeruutta niistä asioista, joita en pystynyt tekemään. Miksi minä kärsin, kun tuo, jolla on jo lähtökohtaisesti parempi lapsuus ja elämä, saa tehdä mitä vaan? Olenko paha? Pitkään tunsin, että jokin paha jahtaa, vainoaa minua. Siksi olen sairas. Tai, että edellisessä elämässäni olen tehnyt jotain pahaa ja nyt saan kärsiä siitä. Lapsesta asti olen suorastaan tuntenut nahoissani ja luissani muiden ankarat, syyttävät katseet. Koen olevani elinkautisessa, enkä koskaan tule ansaitsemaan mitään hyvää. Kaikki pitää minua pahana. Kiputilathan sen todistavat. Minua rangaistaan jatkuvasti jostain. 
Kontrasti oli niin suuri, jos vertasi minua ja ihmisiä ympärilläni. Toisilla onnisti aina, meni hyvin koulussa, oli paljon kavereita, sai aina töitä, kun vaan haki ja lopulta pääsivät valtaviin tuloihin kiinni. Toki opiskelemalla ja työtä tekemällä. Mutta niinhän minäkin tein. Opiskelin, olin todella hyvä koulussa, tein työtä, näin paljon vaivaa. Mutta silti jäin jälkeen kaikista. Olin yksi iso pettymys. Koska tulee minun vuoroni, mietin usein. Ei sitä koskaan tullut. Varsinkin naiset, jotka sairastavat reumaa, kokevat paljon työttömyyttä ja työsuhteiden pätkäisyyttä. 
Jatkuvat kivut näkyivät ulos kapinointina yhteiskuntaa vastaan, läheisiä vastaan, kaikista eniten itseä vastaan voimakkaana itsetuhoisuutena. Ahdistus oli niin pahaa, että halusin kaivaa sen ulos kehostani, vaikka sitten veitsellä, jos niin tarvitsi. Toisinaan halusin siirtää kivun tuntemuksen edes hetkeksi toisaalle.  
Ihmismieli kehittelee helposti syitä ja tekosyitä, jotta voi jättää elämättä, suoriutumatta tai nähdä vaivaa joidenkin asioiden suhteen, koska ”mulla on tää sairaus..” Helposti takertuu ihmissuhteisiin, joissa toinen voi huonosti, koska se on tuttua ja turvallista. Koska koko elämä on ollut kipua ja sekavuutta, sitä helposti tyytyy ihmisiin, jotka oireilevat omia kipujaan. Alkoholismia, yhteiskuntavastaisuutta, ”hällä väliä” -asennetta miltei kaikkea normeja kohtaan.  
Kannoin mukanani kipua, joka oli jo väistynyt. Kun ikää ja kokemuksia tuli lisää, huomasin että voin päästää irti. Vaikka varsinaiset kehon tuntemat kivut eivät lopu koskaan, voin karistaa mielessäni kulkevat kipuilut. Voin oikeasti päästää irti. Ei minun tarvitse kuljettaa niitä mukanani loppuelämää. Saan olla ystävä ihan tavallisille ihmisille, ihan tavalliset ihmiset, joilla ei ole minun kokemuksiani, ovat ihan yhtä hyviä ystäviä silti. Minun ei tarvitse ”ankkuroitua” pahaan oloon ja vääränlaisiin ihmisiin, vaikka kuinka koukuttavaa se onkin. 
Löysin rakentavan keinon tuulettaa tunteitani. Yksi niistä oli huolipäiväkirja. Purin kaiken, siis aivan kaiken päiväkirjaan. Kirjoitin raa an rehellisesti. Mikä tarkoittaa myös sitä, että haukuin ne ihmiset ja tilanteet, jotka todella raivostuttavat! Tarkoitus on tuulettaa turvallisessa ympäristössä, tietyn rajatun ajan kaikki tunteet ulos, ja sitten päästää irti. Polta kirjeet tai sivut, kun olet saanut kaikki ulos. Katkeruus täytyy saada purettua ulos, joskus se kohdistuu ihmisiin, joilla ei todellisuudessa oikeastaan ole mitään tekemistä ikävän elämäntilanteesi kannalta, mutta silti. Ajatukset täytyy saada pois. 
Huolipäiväkirjan kirjoittamisella on selkeä alku ja loppu. Tietty rajattu aika ja paikka. Kaikki mikä ilmestyy paperille, jää paperille. Se ei leviä muualle. Sitten on listojen aika. 
Listaa fyysiset ja psyykkiset vaivat. Anna niille numero, kuinka paljon ne häiritsevät ja kuinka paljon ne on viime aikoina häirinnyt. Ota lista mukaan seuraavalle lääkärikäynnille. Käy jokainen kohta rauhallisesti läpi ja tee selväksi, että lääkäri ottaa ne huomioon. Kirjoita listaan myös mitä olet tehnyt minkäkin vaivan eteen. Särkylääkettä, kevyttä liikuntaa, joogaa, lepoa; ja kuinka paljon? 
Terveyttä on helpompi ja halvempi hoitaa, kuin sairautta. Pidä huolta itsestäsi. Olen huomannut, että venyttelyt ja jooga vähentää huomattavasti kipuja, toisinaan vain hetkeksi, joskus pidemmäksikin aikaa. Jotain tuoretta pitää olla päivittäin. Nakerran kurkkua, kukkakaalia ja porkkanaa ihan sellaisenaan, joskus dippaan maustetun kermaviilin kanssa.  
Kun olet hoitanut velvoitteesi ja ollut säntillinen elämääsi kohtaan, saat luvan valittaa. Ja valita suurella äänellä! Valita, ruikuta, ja valita lisää! Varsinkin seurassa, joka ymmärtää sinua. Kroonisesti sairaat eivät yleensä valita turhasta. Heillä on elämänarvot hyvässä järjestyksessä, jos ei ole, he tuntevat sen nahoissaan ja luissaan kyllä. Joten valita ja anna toisen valittaa! Pitäkää ”Valitus ja ruikutus -iltamat”. Sen jälkeen loitsukaa eheäksi tekeviä loitsuja. Et ole kipeä, vaan paranet. ”Never say you're sick, say you're healing”, sanoi joku kuuluisuus, mutten nyt muista kuka. 
Joka ilta, kun menen nukkumaan, käyn läpi kiitollisuuden aiheet. Hyvin yksinkertaisista asioista saa olla kiitollinen, kuten saan olla lämpimässä, olen turvassa, kotiin tulee sähkö ja puhdasta, lämmintä vettä. Paljon enemmän mitä monella miljoonalla on tällä maapallolla. Tee ”kiitollisuuslistasta” rutiini. hoe asiat joka ilta. Olen kokenut, että ahdistus ainakin on helpottanut huomattavasti. Yleensäkin rutiinin omainen elämä - herätys tiettyyn aikaan, aktiivinen vaihe, ja sitten rauhoittuminen kohti iltaa – auttaa vähentämään, hallitsemaan ja ennalta-arvioimaan kipuja ja tulevia kipukohtauksia. 
 
Ehkä jos pitäisi summata lyhyesti yhteen ohjeeni ja ehdotukseni muille on se, että valita paljon, älä jää yksin, ole kiitollinen ja pidä huolta itsestäsi."

– Laura Jokinen, Hämeenlinna

"Tässä minun troppini: 
Illalla, kun en enää jaksa lukea, alan selata vanhoja postikortteja. Samalla muistelen myös edesmenneitä ystäviäni.  

Kortteja on kertynyt paljon. Monet niistä ovat upeita, niiden postimerkit kauniita ja käsialat mielenkiintoisia. Kortteja katsellessa tulee hyvä mieli."

–  Apollo, Helsinki

Minun troppini

"Havahtuminen unesta puoliskon kuorsaukseen, aamulehden kolahdukseen –  ei se on kipu! KIPU, suurin kirjaimin. Huokaus. Silmäys makuuhuoneen ikkunaan. Helmikuinen valostuva aamu hiipii hissuksiin kaihtimien takaa. Varovainen käden ojennus yöpöydällä nököttävää vesilasia kohti. Jaahas, eipä onnistukaan. Tylppä kipu kyynärpään seutuvilta valuu kohti rannetta ja jäykistää sormia. Suuta kuivaa, vesihuikka jää haaveeksi. Tympääntyminen valtaa mielen. Ei auta, noustava on ja aloitettava päivä.

Keittiön suuntaan köpöttely naksuvin nivelin saa pontta sieraimiin uivasta mielevästä kahvin aromista. Puoliskon väsäämä salaattikerrosleipä kera höyryävän kahvikupposen tasoittaa mieltä.

Keittiön ikkunamaiseman vuorimännyt nuokkuvat talven lumitaakan raskauttamina. Aamuvalon virkistämät tintit hypähtelevät tohinoissaan mäntyjen oksistoissa. Näkyypä siellä myös aikainen kevään airutkin. Keltanokkainen mustarastas noppii tinteiltä pudonneita siemeniä hangen pinnalta.

Ajatus kevenee... ajelehtii kuukausien päähän, kesään. Hymynpoikanen kutittelee suupieliä, kolotus kääntyy takavasemmalle. Olisko aamulenkin aika. 

Luomutroppien voimaa ei voi vastustaa!"

–  Tarja Roponen, Lahti

”OI KANAVA KAUNOINEN, 

SUN LUOKSES SAAVUN ILOITEN, 

UNOHDAN SILLOIN KIVUN JA APEUDEN, 

SAAN VASTAANI 

LUONNON KAUNEUDEN.” 


Kotini lähellä on arkinen luontokohteeni,  Höytiäisen kanavan varrella. Siellä saan seurata luonnon kauneutta vuodenaikojen mukaan ja sen myötä joka päivä jotain uutta katsottavaa. Myös eläinmaailman tapahtumia riittää. 

Minulle tämä kanava voi olla kuin oma pieni kotoinen versio Tonava kaunoisesta. Luonto ja liikunta auttavat paljon myös reuman hoidossa ja suosittelen löytämään oman ”kohteen”. Ja usein se voi löytyä aivan oman kodin läheltä."

–  Jaana Laukkanen, Joensuu

"Meillä oli troppi ja siitä tuli oppi. 

Ja saatiin roppa ja nuppi kuntoon ilman roppeja.  

Tavoitteita asetettiin, liikkumista, kyykkäystä lisättiin.  

Hoksattiin liikunnan iloa ja pudotettiin muutamia kiloja.  

Minä hämmästyneenä toppasin, kun huomasin, että minähän troppasin.  

Kaikkea kivaa voi oppia, kun käyttää älliä ja troppia.  

Paljon voi minäkin oppia, kunhan päivittäin kertailen reumatroppia.  

Pupunruoka-päiväkirjaan tutustuttiin ja juureksia lisää pureskeltiin.  

Retkelle luontoon lähdettiin, puita siellä halailtiin.  

Korona meitä kiusasi, mutta ei lannistanut meitä.  

Etänä me toimittiin ja tanssittiin.  

Kulttuuriakin harrastettiin virtuaalisesti, museot ja taidenäyttelyt me ihasteltiin.  

Aktiivisuutta aivoille saatiin sudokuista ja ristikoista. 

Äänimaisemat tarkasti kuunneltiin ja mielimaisemat nuppiin talletettiin, arkiliikuntaa lisättiin, istumista vähennettiin, hyvät unet saatiin.  

WhatsApp oli tukkeutua, siihen kun viestejä, kuvia läheteltiin.  

Satu ja Jenni meille tropit antoivat, kiitos siitä heille annetaan.  

Tämä troppi matka ikimuistoinen iloineen, suruineen ja nauruineen, mukavaa yhdessä tekemistä, vähensi kipua, stressiä ja lisäsi hyvää mieltä.  

Troppilaisilla naama hymyssä ja iloinen pilke silmäkulmassa."

–  Ritva Laine & Oulun reumayhdistyksen Reumatroppi-ryhmä

Minun troppini -kirjoituskilpailuun lähetetty "aarrekartta". Keskellä runo ja reunoilla lehtileikkeitä.
– Kristiina Peltonen, Voiluoto

Minun troppini 

"Koko pienen historiani ajan olen vältellyt lääkärin määräämien lääkkeiden turhaa käyttöä viimeiseen asti. Eli olen syönyt kyllä kaikki tarpeelliset ja määrätyt pillerit, mutta yhtään ylimääräistä tai ”tarvittaessa” käytettävää lääkettä en ole ottanut. Luojan lahjana olen saanut vahvasti toimivan ja loistavan mielikuvituksen. Sen avulla ja vain taivas rajana, olen keksinyt muita apukeinoja sairauksieni oireiden helpottamiseksi. Pitkä matka piti kulkea ennen kuin löysin mielen voiman. Monet eri uskomussuunnat antavat ymmärtää, että lähes kaikki sairaudet johtuvat lopulta mielestä sekä sen solmuista suhteessa fyysiseen olemukseen. Niin tai näin, mutta en itsekään usko tuohon uskomukseen aivan sellaisenaan. Totuus kuitenkin on se, että mieltä hoitamalla ja positiivisten kokemusten kautta sairauksien oireet ja jopa kivutkin on helpompi sietää. 

Äitini opetti aikoinaan kesämökillämme, että uimaan voi mennä heti, kun ranta on auki. Siitä lähtien olen aina tilaisuuden tullen pulahtanut kylmään veteen. Sidekudosreuma sklerodermaan eli systeemiseen skleroosiin sairastuttuani huomasin, että kylmä vesi todellakin toimii kipujen lievittäjänä. Raynaidin oire eli valkosormisuuskaan ei haittaa, kun muistaa pukeutua nopeasti lämpimiin vaatteisiin uimisen jälkeen. Saunaa en lämmittelyyn tarvitse. Avannon jälkeen on huikean onnellinen olo. Oikeasti vaikuttaa mieleenkin ja todella positiivisesti. Jostain syystä energiamääräkin tuntuu lisääntyvän kylmäkylpyjen jälkeen. 

Liike on lääke kertoo vanha viisaus ja näinhän se todellakin on. Liikunnan kaikkea positiivista merkitystä en ihan oikeasti pysty vieläkään kokonaan käsittämään, niin moneen asiaan liikkuminen auttaa. Skleroderman seuraksi sain pari vuotta sitten vielä nivelpsoriasiksen eli monenlaiset nivel-, jänne- ja lihaskivut ovat enemmänkin kuin tuttuja. Vuosien myötä olen onneksi oppinut, että liikkuminen on kaikkein parasta lääkettä kropan kipuihin. Vierivät kivethän ei sammaloidu, joten meikäläinen porskuttaa vielä kauan tällä vauhdilla. Nivelrikko sekä hermovaurio alaselässä aiheuttivat minulle aikoinaan puolen vuoden välein muutaman viikon sairasloman, kun selkä tulehtui niin, etten kivulta pystynyt edes sängyssä kylkeä kääntämään. Pilateksen avulla löysin vihdoin oman ”korsettini” eli syvät vatsalihakset, jotka tukevat selkääni. Opin silloin, että ennaltaehkäisy on paras apu kipeälle selälle. Nykyäänkin vältän pidempään istumista ja säännöllisin väliajoin laitan selkäni liikkeelle, jotta se ei kipeydy. Vähimmillään riittää, että nousee edes hetkeksi seisomaan. 

Tiedän ärsyttäväni mielipiteilläni monia ihmisiä, jotka kipujen kanssa taistelevat. Silti haluan kertoa viestiä, ettei periksi saa antaa ja että jonain päivänä vielä näkyy valoa tunnelin päässä. Onnistuin joku vuosi sitten irrottamaan oikean takareiden lihakset kiinnityskohdastaan. Kolme viikkoa kävin töissä, jossa otin asiakkaita vastaan seisten, koska istumaan en kivultani kyennyt. Tuon ajan jouduin odottaa leikkaukseen pääsyä. Hamstring-leikkauksen jälkeen toiset kuusi viikkoa jopa söin seisten, kun en sitten saanut istua. Kuntoutus meni muuten hyvin, mutta kuuden viikon jälkeen kipu jalassa ei vaan antanut periksi. Jossain kohdassa sitten kyllästyin odottamaan. Hyppäsin kuntopyörän selkään ja poljin karmeasta kivusta huolimatta niin kovin, kun ikinä jaksoin. Hetken aikaa  sattui, mutta sitten helpotti. Kipu oli poissa!  En tiedä, mitä tapahtui, mutta sen jälkeen jalka alkoi olla kunnossa eikä nykyään leikkauksesta ole muuta jälkeä kuin arpi.  Ehkä hullunrohkea teko, mutta kuitenkin se toimi. Ilmeisesti siellä oli jokin kiinnike, joka antoi periksi, kun vaan liikkui.  

Nykyään ennaltaehkäisen kipuja päivittäisellä liikunnalla. Kyllä kuntosaleilla ja sisätiloissakin saa liikuttua, mutta minulle tärkeä asia, terapoiva metsä, jää uupumaan. Liikkuminen hoitaa toki mieltäkin, mutta metsässä tapahtuva aktiivisuus nostaa positiivisuuden potenssiin sata. Nykyään on jo tehty tutkimuksiakin metsän terapeuttisesta vaikutuksesta. Itse allekirjoitan sen ja olen sitä mieltä, että metsään on päästävä joka päivä. Tämän toteutin itse niin, että muutin pääkaupunkiseudulta maalle jo melkein kaksi vuosikymmentä sitten enkä ole katunut. 

Maalla asuessa luonnon tarjoamat vaihtoehtoiset lääkkeet ovat kätevästi saavutettavissa. Metsiä, järviä, meren rantoja ja muita luonnon tarjoamia hyvänmielen lähteitä löytyy läheltä ja ne ovat helposti saavutettavissa. Itselläni kävi erityisen hyvä säkä, kun sain elämääni vielä kätevän isännän, joka rakensi pihaamme paikallisen kyläkeskuksen entisen jääkiekkokaukalon laudoista pienen uima-altaan. Siinä voi kesällä nauttia vaikka vesijumpasta ja tietenkin uinnistakin. Parhaimmillaan allas on aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä, kun voin nauttia kylmäkylvyistä jäiden tulemiseen asti ja vielä sen jälkeenkin. Sitten kun isäntä rikkoo jään ”kakkosnelosella”, voin antaa periksi ja tyhjentää altaan odottamaan seuraavaa kevättä.  

Tarpeeksi ikääntyessäni olen oppinut, että ihminen on todellakin psykofyysinen kokonaisuus. Kaikki kivutkin tuntuvat pienemmiltä, kun mieli voi hyvin. Itse toteutan mielen hoitamista keskittymällä hyvään. Ainaisen valittamisen sijasta yritän aina hakea kaikista asioista jotain hyvää ja olla kiitollinen. Uskon siihen, että kiitollisuus luo lisää kiitettävää. Niin kauan kuin vain pääsen ja kykenen on vain mentävä. Pidän itseni liikkeessä, niin kauan kuin vain pystyn. Jo se, että tänään olen biologisen lääkkeen voimasta erityisen hyvässä kunnossa, antaa se aihetta kiittää. Sairauksistani ja onnettomuuksistani johtuneet leikkaukset ovat onnistuneet ja olen toipunut ennalleni. Kivut ja tulehdukset ovat tänään lähes kokonaan poissa ja niveltuet ryhtyneet tarpeettomiksi. Huomisesta en tiedä, mutta tänään on näin ja näin on hyvä."

– Heidi Matinlassi, Pertteli

Minun troppini – minun keitaani 

"Vesi vanhin voitehista, lienee tuttu sanonta monellekin. 

Minun troppini keskeisin elementti. 

Läheinen lampi virkistävine lähteineen antaa pirteän alun aamuihin, aina vappuaatosta syksyn ensimmäisiin pakkashuuruihin asti. 

Aamuaurinko säteillään tervehtii minua jo polkua astellessani kohti rantaa, ja se ihana tunne mikä kihelmöi varpaista sormenpäihin sen raikkaan pulahduksen jälkeen. 

Kuumana kesäpäivänä taas voi hikisen ruohonleikkuun tai muun askareen jälkeen pulahtaa lammen kirkaaseen vilvoittavaan syliin, ah, sitä autuutta ja hetken viileyttä hellepäivänä. 

Eikä se hylkää minua talvellakaan, ensimmäiset jäähileet vain pois edestä ja sinne! 

Lämmin sauna rannassa odottaa kutsuvana, siellä ovat saunan lauteilla haihtuneet rankempienkienkin työpäivien rasitukset, kolotukset ja stressi.

Yleisessä saunassa, naisten vuorolla.... 

Vain kiuas sihahtelee ja henkii lämpöä, joskus rupatellaan niitä näitä, joskus vain nautitaan olosta ja hiljaisuudesta. Ilman titteleitä, ilman vaatteita, vain yhteinen mieltymys yhdistää meitä – kylmä vesi. 

Ja milloin se on parasta? Syysmyrsky tuo oman särmänsä, mutta ehdottomasti parasta on kun pakkanen paukkuu nurkissa, vesihän tuntuu silloin aivan linnunmaidolta iholla.

Tapaninpäivän aamusaunaan kömmitään lauteille unen rippeet silmissä, mutta sinne häviää unisuus viimeistään saunaisännän tarjoaman kahvimukillisen ääressä. 

Kevättalven aurinkoisen hiihtolenkin jälkeen sukset vain saunan seinustalle ja pulahdus lampeen.

Lammen ympäri kiertävä kuntopolku antaa hyvät alkulämmöt saunomiseen ympäri vuoden, ja jos se ei riitä, voi kipaista uutukaisia kuntoportaita, 123 askelmaa...eikun menoks.

Tai lenkkiä voi tauottaa ottamalla hyödyn kolmesta eri kuntoilupisteestä reitin varrella, siis lihasvoimaakin vielä. 

Sykettä voi nostaa myös poikkeamalla kuntopolulta ylös rinnettä, sieltä voi löytää herkkuja pannulle. Vähän vuodenajasta riippuen, kanttarelleja, tatteja, suppiksia jne. olihan  pussi taskussa? Suun saa myös siniseksi mustikoista ja saattaa löytyä muutama makoisa villivadelmakin, geokätköjä unohtamatta. 

Keväisin leskenlehdet ja sinivuokot tuovat silmäniloa matkan varrella ja ihana sammaleiden peittämä, vanhojen puiden ympäröimä metsä rauhoittaa mielen. 

Istahdan kannon päälle ja mietin, voiko kauniimpaa paikkaa olla? 

Kesällä sorsaemo tuo poikasensa tervehtimään uimaria aamuauringon lämmittäessä.

Istahdan penkille ja mietin, voiko parempaa paikkaa olla? 

Minun Troppini – Minun Keitaani

– Siruiini, Lappeenranta

Polku, joka on kuljettava 

"Sattuipa kerran hiihtäessämme keväthangilla päivänpaisteisella järvenjäällä. Vaimo huomasi liikkumiseni ja huomautti, että miksi sinä et tuota toista kättäsi käytä olenkaan. No niinpä on, totesin hänelle. Pitää käyttää sitä tehostetusti. Liike on lääkettä. Ja liikehän siihen sillä erää auttoikin. Ajattelin, että mitähän tuo oikein on. Siinä kesä mennä kolisteli ihan komeasti joulukuulle saakka. Eräänä aamuna heräsin tuskallisen oloon. Mitähän tämä on, kun oireet vaan pahenee. Menimme yliopistollisen keskussairaalan päivystykseen erittäin voimakkaiden oireiden takia. Päivystyksessä tutkivat parhaan mukaan mutta kotiin lähdimme kuitenkin. Pari päivää meni taas ja päivystysreissu tuli taas. Lääkettäkin sain, mutta apua ei ollut. Kolmannella kerralla menimme jo hälytysajoneuvolla. Lääkäri kovin ihmetteli ja sanoi. Nyt me tutkitaan, mikä sinussa oikein on. Tutkimus paljasti, että minussa on Parkinsonin tauti. No huh huh, sehän säikäytti. 

Minut siirrettiin osastolle ja tutkittiin lisää. Ylilääkäri totesi. Kyllä Parkinsonintauti se on. Siihen on kyllä hyvät lääkkeet. Tauti tosiaan ei lähde minnekään, mutta oireisiin ne vaikuttavat hyvin. Viikko meni sairaalan vuoteella, mutta aika hyvässä kunnossa lähdin kotiin omin jaloin kävellen. Sain mukaani esitteitä, jumppaohjeita, ruokailuohjeita ja kaikkea mahdollista, mitä sairastunut kaipaa. Hyvä oli palvelu ja kohtelu sairaalassa. Kiitos kuulu kaikille sinne. 

Mitenkä menen tästä eteenpäin. Tämä on pitkäaikaissairaus, jonka kanssa on vaan pärjäiltävä. Lääkkeet minulla on, muta mitä muuta voisin tehdä. Paikallisessa kerhossa kävin. Sieltäkin sain hyviä eväitä. Lääkettä, liikettä, lepoa, läheisyyttä ja lystinpitoa. Siinä tärkeitä troppeja Parkinsonia sairastavalle. Kaikenlainen liikunta, jumppa ja venyttely ovat olleet hyviä troppeja. Kunhan et harrasta niitäkin liikaa. Läheiset lepo ja lystinpito ovat myös hyviä. Nekin lieventävät oireita. Entä mitenkäs kahvi ja tupakka. Kahvi on hyvä troppi ja se auttaa oireisiin. Ravitsemus on tärkeä. Parkinsonia sairastava syö vähän ja useasti. Proteiinipitoisia ruokia on syytä välttää lääkkeiden oton aikaan. Neuvoisin jättämään proteiinipitoiset ruoat iltapäiväksi. Lääkkeet ovat aminohappopohjaisia, ne häviävät kilpailussa proteiinipitoisille ruoille. Parkinson potilaan on siis syytä syödä oikein. Mutta se tupakka. Monet ovat sanoneet ja se on myös julkaisuihin kirjoitettu. Tupakan poltto pitkälle estää Parkinsonin taudin puhkeamisen. olin silloin hämmästynyt. Parkinsonin tauti on siis ainut tauti, johon tupakan poltto vaikuttaa ennalta ehkäisevästi. Tupakan nikotiini ilmeisesti stimuloi aivojen mustatumakkeita ja näin ollen ne eivät lakkaa erittämästä dopamiini hormonia, siis hermoston välittäjäainetta. Jos Parkinsonin tauti on puhjennut, tupakoinnista ei ole mitään hyötyä. Se on faktaa se. Entäpä luontaistuotteet. En tiedä niistä minkään tropin vaikuttavavan. 

Tauti tietenkin minussakin etenee ja on edennytkin. Olen sairastanut jo kahdeksatta vuotta. Lääkityksen suhteen monet vaihtoehdot on jo kokeiltu. On lisätty, muutettu, lopetettu ja vähennetty. Jossain vaiheessa ollaankin sitten vaiheessa, että ollaan ihan tapissa määrien ja lajien suhteen. Viime keväänä laitoimme ylilääkärin kanssa keskustelujen pohjalta liikkeelle selvityksen, olisiko näistä kajoavista toimenpiteistä minulle hyötyä. Sehän olikin tosi monivaiheinen prosessi. Loppuvuodesta ylilääkäri soitti ja kertoi, että minulle olisi kaiken koetun ja nähdyn perusteella hyötyä DBS, eli syvä aivostimulaatioleikkauksesta. Moniammatillinen sairaalan tiimi oli niin asian nähnyt.  Päätin suostua, ja hyvä oli valintani. Syvä aivostimulaatio on hoitomuoto, jossa aivojen syviin osiin johdetaan heikkoa sähkövitaa elektrodien kautta. Elektrodit asennetaan aivoihin kirurgisesti ja ne yhdistetään pulssigeneraattoriin, joka taas asennetaan solisluun alle piiloon. Elektrodien paikka aivoissa määräytyy diagnoosin mukaan tiettyyn kohdetumakkeeseen. Sähkövirta kulkeutuu pulssigeneraatorista elektrodien kautta kohdetumakkeeseen. 

Olihan muuten rankka kokemus, mutta siitäkin selvisin hyvin. Nyt on kulunut noin kolme kuukautta leikkauksesta. Virrat ovat päällä ja siis hoitokin on koko ajan päällä. Minulla on kaukosäädin, jota tietyllä marginaalilla itsekin voin säätää sähkövirtaa aivoihini. Kyllä kannatti lähteä mukaan tähän vaativaan projektiin, jota tarjotaan vaan pienelle segmentille Parkinson potilaita. Nyt minulla on paljon parempi olo. Yleensä minulla on suorastaan hyvä olo. Huolto, hoito ja pulssigeneraatorin säätösuhde minulla jatkuu tuonne lähellä olevaan Yliopistolloliseen keskussairaalaan. Pitää muistaa kuitenkin ne tärkeät: Lääkkeet, lepo, liikunta, läheiset ja lystinpito. Ne ovat lisätroppeja tähän minunkin jo edenneeseen Parkinsonin tautiin. Hyvin menee, muuta menköön. Kiitos kaikille vielä tässäkin tekstissä, hoitooni osallistuneille. Kiitos. 

Lopuksi tulee minulta tällainen kala-aiheinen Suomalainen rallatus. Harrastan nimitäin kalastusta. Nuottaa vedetään. Kissalle kiisket, koiralle kuorreet, akoille ahvenet, muorille muikut aivan tuoreet. Isot kalat myyään, pienet kalat syyään, kups kalat konttiin. Savukala hyväkalakapakala makupala, vielä niitä silakoita vilakoita. Merivettä, perunoita, sekaan suolaa sekä voita. Sehän se on kalamiehen sapuskaa."

– Antero Kärnä, Kuopio

VOIMATROPPINI MUN 

" Kirjoitan runon 

kun oikein kyrsii, sillä silloin 

löytyy sanat 

kaikenkarvaiset, iloluontoiset 

niillä oloani parannan. 

Toisinaan kirjoitan 

sitten lopetan ja taas aloitan 

kun en kumminkaan 

saa aikaiseksi mitään 

millä saan haastaa lukijan. 

Runossa elän toista todellisuutta 

ilman tätä jatkuvaa paskamaista 

oloa, ilman syyllisyyttä siitä 

mihin en kykene, mitä en osaa 

enkä murehdi lainkaan 

olenko muille taakaksi. 

Kirjoitan runon 

kirjoitan sen rakkaudesta elämään 

ja oman mielenterveyteni vuoksi. 

En siksi, että joku muu siitä pitäisi 

vaan siksi että rakastan itseäni 

keskeneräisyydestäni huolimatta."

– Anne Tyni, Tikkakoski

Reumatroppi

"Päätä särkee taas 

Pitänee mennä metsään 

tuulettaa koppa 

Puhua itselle näin: 

halaapa puita pitkään! 


Portaissa tuntui 

kova kipu polvessa 

puhalsin “puuh” kuin 

äitini ennen vanhaan 

jopa helpotti heti. 


Käsi vääntynyt 

kuin lehtopöllön kynsi 

ote kirpoaa 

oksantynkä ei pidä 

pöllö nousee siivilleen. 


Kop, kop, kop, keilat 

kopsahtavat kulkijaan 

heiluvat ees-taas 

yösokeat teerenpojat 

kivensyönnissä tiellä." 

– Eija Tuomela, Järvenpää

Reumatroppi 

"Nyt on aika laittaa toimettomuudelle stoppi, 

ja ottaa tilalle Reumatroppi. 

Moni voi miettiä, mitä ihmettä tämä nyt oikein on, 

vastauksena tähän- se on ryhmätoiminta verraton. 

Ryhmässä voi liikkua, laulaa tai vaikkapa piirtää, 

ja samalla ajatukset pois vaivoista siirtää. 

Voi luonnosta nauttia ja siellä liikkua, 

jos tasapaino sallii, vaikka kivellä kiikkua. 

Aivojakin voi haastaa ja niitä jumpata, 

ja jos tanssijalkaa vipattaa, voi vaikka humpata. 

Värikäs ja terveellinen ruoka tuo hyvää mieltä, 

toivoa sopii, ettei se mennessään vie kieltä. 

Älä pelkää luovuuttasi käyttää, 

uusilla ideoilla on kiva päivät täyttää. 

Arkirutiineja kannattaa välillä muunnella, 

siinä lomassa lempimusiikkia kuunnella. 

Vielä kun tekee toiselle hyvää, 

tuottaa se molemmille tunnetta syvää. 

Kuntoaan kannattaa aina vaalia, 

ja siihen tropista vinkkejä haalia. 

Kun joku tarjoaa sulle Reumatroppia, 

kannattaa siitä ottaa heti koppia. 

Tässä hommassa ei kylmäksi jää kukaan, 

siis kannattaa avoimin mielin ja innolla lähteä mukaan!"

– Jaana Kauppinen, Lappeenranta

Troppia elämääni 

“Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää...”. Tästä välittyy ensimmäisenä mielikuvana eteeni kaunis, aurinkoinen aamu ja herääminen reippaana sängystä ylös, verhot auki ja valo tulee sisään. Valo ja lämpö hoitavat mieltä ja kehoa, niin ne hellivät minuakin. Suurta unelmaa on herätä tällä tavalla aamuun ja näyttää maailmalle, kuinka onnellinen olen. Unelmat kantavat, pitävät elämässä mielenkiintoa yllä, ne ovat elämän lääke – troppi siis. 

Voin olla kiitollinen jokaisesta aamusta, jolloin hymy nousee huulilleni ja kivut sallivat ylösnousun rauhallisesti raikkaaseen aamuun. Olen onnellinen jokaisesta aamusta, kun saan herätä ja nousta rakkaani vierestä. Aamukahvit vuoteessa tai aamupala perheen kanssa, ovat suuria nautintoja nekin. Ainainen väsymys väistyy hetkeksi ja voin nauttia piristävästä tropista. 

Onnellisena monesti mietin, miten hyvä elämä minulle on annettu, vaikka polullani monia kompurointeja on ollut. Haasteet polun varrella ovat kasvattaneet ja opettaneet minua, niistä on selvitty. Suurperheen äitinä voin olla ylpeä saavutuksistani sekä jälkikasvusta, jonka myötä olen saanut jo kymmenkunta “mummun murua” ilokseni. Nämä ilopillerit ovat elämän makea ja suola – troppeja siis nämäkin.  

Jo lapsuuden kodissani minulle tarjottiin lämmintä syliä, turvallista kainaloa ja halauksia. Sitä kodin lämpöä ja huolenpitoa olen halunnut tarjota myös omalle perheelleni, lähimmäisen rakkaus on läsnä. Monen vuoden yksinhuoltajuus päättyi hyvän puolison tapaamiseen, joka on perheeni tuki ja turva. Rakkaus on voima, joka hoitaa ja suojelee meitä – troppi suoraan sydämeen. 

“Liike on lääke”, kuten sanotaan ja niin se on minullekin. Aina ei ole helppoa lähteä liikkeelle, usein siitä itseäni soimaan. Kaksi ihanaa “koiramaailman klovnia”, ihanat puuvillapallerot, minun cotton-koirani, onneksi edes joskus saavat houkuteltua minut ulos. Silloin voin huomata, kuinka suurta nautintoa ihanat tuoksut ja luonto meille antavat. Sitä luonnon kauneutta, eri vuoden aikoina ja vuorokausien vaihteluina. Veden ja tulen katselu jo pelkästään lumouttavat minut, uppoudun haaveiden maailmaan ja unohdan maailman menot sekä omat kivut ja murheet. Nuotion ääressä voi lämmitellä viileitä jäseniään, eikä se huonolta tunnu, jos makkaran paistolla herauttaa veden kielelle. Näin rauhoittamalla mieltään ja itseään tai katsellen kuuta, laskien tähtitaivaan satoa tai antautumalla vaikka meditaation valtaan, voi päästä syvälle sieluun – troppaamaan sisimpäänsä. 

Intuitiivinen taide tai energisiin hoitoihin syventyminen tuovat minulle uudenlaisen valon ja voiman tunteen. Syvät patoumat saavat kyytiä, syyllisyys katoaa ja ilo puhdistaa kehoani. Pystyn rentoutumaan ja terapioissa oppimieni harjoitteiden avulla kehoni ja mieleni rauhoittuvat, vaikka ahdistus ja pelko yrittävät otettaan minusta ottaa. Yöunet ovat useinkin karkuteillä, kivut sykäyttelevät raajojani ja levottomuus piinaa ajoittain, vaikka onneksi yleensä nukahdan helposti ja levollisin mielin. Haluan aina ennen nukahtamistani käydä mieleni kautta hyvissä ajatuksissa, toivoen ja unelmoiden kaikkein parasta, asioiden järjestymistä, onnistumista ja johdatusta sekä itselleni että kaikille muillekin. Tämä on minulle jo rutiini – iltatroppini. 

Olen luova persoona ja haluan tehdä käsilläni kaikenlaista muutakin, kuin taidetta intuitiivisesti. Muistelmien ja runojen kirjoittaminen sekä käsityöt, ennen kaikkea sukkien kutominen – kuten meilläpäin sanotaan – ovat yksi osa kivun ja huonon olon tai tunteen siirtämistä kehostani. Toki ei sukkakaan synny aivosumussa tai kirjoittaminen on turhaa, jos huono päivä tuottaa kaksoiskuvia. On hienoa pystyä tekemään raitaa ja kirjoneuletta tai toisinaan toteuttaa lastenlasten tekemien piirustuskuvien pohjalta heille ihan omat villasukat. Mikä onkaan mukavampaa kuin tuoda iloa toiselle ja saada siitä itsekin nautintoa, ei pelkällä tekemisellä, vaan sillä aidolla onnellisuudella ja kiitoksella mitä lahjan saaja antaa. Monipuolinen luovuus on lahja itselleni, jolla pystyn tuomaan tunteeni esiin, ovat ne syvyydeltään ja väriltään, malliltaan tai muodoltaan mitä tahansa. Luovuus on suurten tunteiden troppi. 

Nautin vieraista ja matkustelusta. Välillä joudun pohtimaan, voinko reissuun lähteä tai miten se voidaan toteuttaa. Hyvät suunnitelmat ja matkan rytmittäminen pysähdyksineen helpottavat onneksi matkan tekoa ja tuovat miellyttäviä kokemuksia matkasta. Vieraiden kestitseminen ja juhlat ovat aina minulle suuria ilon ja onnen hetkiä, joskin vaativa luonteeni haluaa tehdä täydellistä ja moitteetonta jälkeä. Sen seurauksena viihdyttävistä asioista tulee helposti stressaavia tilanteita, jotka vievät voimia ja ahdistavat jälkeenpäin. Kaikesta huolimatta näitä ihania reissuja ja juhlia on tärkeä toteuttaa, niistä saa mielihyvää pitkäksi aikaa. Ne ovat toteutuneita unelmia ja auttavat jaksamaan, vaikka uupumus kipuineen siitä seuraisikin.  Tämä virkistää ja piristää - troppaa siis siten, palauttava lääketroppi puolestaan on lepo, lepo ja lepo. 

“Menneisyydestä saan voimani” on tärkeä motto minulle. Aikanaan lapsiperheen haasteet ja omat terveysongelmat ovat tuoneet suurta sisältöä elämääni. Enkä voi väittää, että kaikki olisi aina ollut hyvin, mutta asiat ovat kuitenkin järjestyneet ja tunnen itseni onnelliseksi, jopa hyvin onnekkaaksi ihmiseksi. Olen noussut, vaikka kaatumiset ovat satuttaneet ja voimat ovat huvenneet. Olen oppinut sietämään ja kestämään, sisuuntunutkin olen. Terveydentilan tuomat vaihtelut ovat pistäneet tekemään myös elintapamuutoksia. Eräänkin muutoksen myötä halusin muuttaa lääkitystäni ja löytää muita tapoja hoitaa itseäni. Ravinnon ja päivärytmin merkitys korostui. Terveellisyys ja säännöllisyys toivat virkeyttä sekä uusia mahdollisuuksia päivän tehtäviin ja harrastuksiin. Lääkkeiden tuomat haitat väistyivät ja ilme kirkastui. Huomasin, että voin itse vaikuttaa omaan hoitooni ja terveydentilaani. Toki joitakin lääkkeitä joudun käyttämään koko elämäni, mutta tiedän, nekin ovat parhaakseni. Osaan ja jopa uskallan nyt sanoa, mitä haluan tai en halua – voin siis valita troppini. 

Minulla on kaikki mitä tarvitsen elämässäni. On rakkautta, koti, perhe, läheiset, ystävät sekä oma itseni ja näiden lisäksi paljon, paljon muuta. Saan nyt tuntea, että minut hyväksytään sellaisena kuin olen. En aina huomaa omaa väsymystäni, voin tuntea tyytymättömyyttä tai olla vihainen ja tuntea tunteita, joita en todellakaan haluaisi. Tuolloin saan läheltäni rauhallisen huomautuksen: “Lepää nyt rauhassa, kyllä me osataan, Äiti”. Voin näin laittaa silmäni turvallisesti kiinni – jos vain herkkä ja aina kolkuttava omatuntoni sen sallii - ja unelmoida siitä ihanammasta aamusta, jolla päivän voi alkaa. 

–  Näin nautin elämäni tropeista –"

– Elina Vesamäki, Lempäälä