Ryhmätoiminta

Kouvolan Reumatroppi-ryhmäläisiä
Kouvolan Reumatroppi-ryhmäläisiä

Reumatroppi-ryhmätoiminnassa on kyse mukavasta yhdessä olosta ja innostavasta tekemisestä erilaisten hyvinvointi- ja terveysteemojen parissa. Ryhmäläiset tapaavat säännöllisesti koulutetun vertaisohjaajan johdolla käsittelemään vaihtuvaa liikunta-, luonto-, kulttuuri- tai muuta hyvinvointiteemaa ja tekevät yhdessä siihen liittyviä troppeja, eli erilaisia hauskoja tehtäviä. Ryhmäkertojen välillä tehdään itsenäisesti tai oman lähipiirin kanssa erilaisia "Viikon troppeja", joiden kautta hyvinvointivaikutuksia päästään kokemaan käytännössä. Tropit auttavat myös pitämään teeman paremmin mielessä ja löytämään omasta lähiympäristöstä ja arjesta uusia ilon ja innostuksen lähteitä. Kokemuksia ja oivalluksia jaetaan ryhmän kesken ennen seuraavaa tapaamista.

Ryhmätoiminnan teemoja ovat esimerkiksi musiikki, luontokosketus, lihaskuntoharjoittelu, kirjallisuus, hyvinvoinnin peruspilarit, tasapaino ja luova tekeminen. Ryhmässä tutustutaan asiantuntijoiden koostaman helppokäyttöisen materiaalin avulla siihen, mitä tutkimukset sanovat teeman hyvinvointivaikutuksista ja keskustellaan teeman herättämistä ajatuksista. Teemaa lähestytään myös toiminnallisesti esimerkiksi jumpan, visailun tai leikkimielisen kisailun muodossa. Ryhmätapaaminen huipentuu innostavaan yhteiseen tekemiseen ulkoilmassa. 

Kuulet lisää ryhmäkerran kulusta ja tehtävistä tulemalla mukaan ryhmänohjaajakoulutukseen. Kevään 2022 koulutukset järjestetään tammikuussa ja maaliskuussa. Tervetuloa mukaan!

Tarkoituksena on, että ryhmätoiminnan ja itsenäisten tehtävien kautta avautuu uudenlainen näkökulma omaan lähiympäristöön ja arkisiin mahdollisuuksiin, joilla jokainen itse voi pitää huolta terveydestään ja voida hyvin.

Ryhmätoiminnan ytimen muodostavat innostavuus, toiminnallisuus, uuden kokeileminen ja yhdessäolo. Ryhmätoiminta soveltuu kaiken kuntoisille ja osallistuminen onnistuu täysin omista lähtökohdista käsin, oman kunnon ja voinnin mukaisesti. Ryhmäkertojen teemoja lähestytään ilon ja rennon yhteisen tekemisen kautta. Samalla avautuu mahdollisuus saada vertaistukea ja tutustua uusiin ihmisiin. Ryhmässä on turvallista haastaa itseä yhdessä muiden kanssa ja kokeilla täysin uusiakin juttuja! 

Tässä kuvasatoa ryhmätoiminnasta ympäri Suomen:

Ryhmätoiminnasta ja materiaaleista sanottua:

"Eri viikkojen aiheet olivat monipuolisia ja erittäin mielenkiintoisia, otti ja vei mukaansa."

"Oli hyvin suunniteltu kokonaisuus. Tehtävät mielekkäitä, hauskoja ja monitasoisia. Sopiva löytyi itse kullekin."

"Tää troppimatka on ollut huikea kokemus ja materiaalit ovat hyviä: asiantuntijoiden tekemiä. Arjen pieni extra, kun on troppipäivä."

"Oikein loistava konsepti ja idea, koska iloa ja kokemusten jakamista tosiaan tarvitaan."

"Kansion sisältö oli kirjoitettu niin lämmöllä ja lempeästi jo lukiessa tuntee totetettavan tavoitteita."

"Troppi kiinnittää ryhmäläiset hyvin nopeasti toisiinsa ja osallistumiseen. Kaikki osallistuvat innokkaasti eikä kokoontumiskerroilta haluta olla poissa."